
Päätöksissä tulee pohtia isoa kokonaisuutta. Faktat on hyväksyttävä, rajallisilla resursseilla joudumme väistämättä tekemään kompromissejä.
Olen käytettävissäsi Riihimäen kaupunginvaltuustoon.
Minulle tärkeitä arvoja ovat yksilönvapaus, oikeudenmukaisuus ja vastuullisuus. Näiden pohjalta pyrin ajamaan asioita.
Olen toiminut vuosia Riihimäen Kokoomuksen hallituksessa, tänä vuonna työskententelen yhdistyksen verkkosivutiimissä.
Tällä vaalikaudella olen lautamiehenä Kanta-Hämeen käräjäoikeudessa.
Koulutukseltani olen tradenomi ja ammatillinen opettaja. Työurani olen tehnyt pääasiassa opetusalalla. Tällä hetkellä työskentelen maahanmuuttajien integroinnin parissa pääkaupunkiseudulla.
Harrastuksista mainittakoon järjestötoiminta, olen aktiivinen rotary ja toimin muutamassa muussakin aatteellisessa yhdistyksessä. Pyrin myös lukemaan mahdollisimman paljon.